
Lankakorien uumeniin oli kummallisesti pesiytynyt muutama kerä Housen Sulo-akryylilankaa ja kun en muutakaan tekoa niille keksinyt, niin päädyin tekemään niistä testiversion harkinnassa olevaa vaunupeitettä ajatellen. Akryyli ei ole alkuunkaan oma lempparini, mutta mukavaa ja pehmeää kudottavaahan se on ja varmasti ajaa asiansa monessa kohtaa.
Aloitukseen loin 82 silmukkaa 5,5mm pyöröpuikoilla. Kudoin aina oikeaa 6 kerrosta aloittaen kerroksen aina silmukan nostolla. Tämän jälkeen kudoin yhden kerroksen oikeaa lisäten samalla suht tasaisin välein 4 silmukkaa 82 -> 86. Seuraavankin kerroksen kudoin oikeaa lisäten yhden silmukan jokaisen silmukan väliin aloittaen viidennen silmukan jälkeen lisäilyt. Lisäsin niin kauan silmukoita, että lopullinen silmukkamäärä oli 163 silmukkaa.
Sen jälkeen lähdin kutomaan peruskerroksia eli oikealla kerroksella 5 oikein nostaen ensimmäinen silmukka kutomatta, *3o, 3n*, 3o ja loppuun 5 oikein. Nurjalla kerroksella kudoin 5 oikein nostaen ensimmäisen silmukan kutomatta, *3n, 3o*, 3n ja 5 oikein. Samaa jatkoin yhteensä 11 kerroksen matkan ja sen jälkeen oli vuorossa smokkisolmukerros.

Smokkisolmukerros on simppeli tehdä. Alkuun kudotaan 5 silmukkaa oikein, sen jälkeen nostetaan 3 oikeaa, 3 nurjaa ja vielä 3 oikeaa toiselle puikolle, pyöräytetään lanka etukautta kahdesti nostettujen silmukoiden ympärille ja siirretään silmukat takaisin vasemmalle puikolle. Sen jälkeen silmukat kudotaan ihan tavalliseen tapaan 3 oikein, 3 nurin ja vielä kolme oikein. Kolme nurjaa, nosto yhteensä yhdeksälle silmukalle, langankiepautukset, palautukset ja kudotaan.
Taas 11 peruskerrosta ja smokkikerros. Joka toinen smokkikerros alkoi itselläni viidellä oikealla ja sen perään nostoilla ja joka toinen kahdeksalla oikealla ja kolmella nurjalla jonka jälkeen tein nostot. Näin smokkisolmukohta vaihtoi aina paikkaa neuleessa.
Tein smokkisolmukerroksia tähän peitteeseen 13 jonka jälkeen aloitin aina oikean kutomisen. Ensimmäisellä aina oikealla kerroksella kavensin viidennestä silmukasta eteenpäin kutoen koko ajan kaksi silmukkaa yhteen aina niin pitkälle, kun jäljellä oli vielä viisi silmukkaa jotka kudoin oikein. Seuraavalla oikealla kerroksella kavensin vielä muutaman silmukan tasaisin välimatkoin niin että silmukoita oli jälleen 82.
Kudoin aina oikeaa yhteensä 8 kerrosta kavennuskerrokset mukaan lukien, jolloin peitteen pituudeksi tuli n. 70 senttiä. Leveyttä peitteelle tuli n. 55 senttiä. Harkintaan jäi, josko vielä virkkaisin reunuksiin jollain toisella värillä piparkakkureunuksen mutta katsotaan…
Paluuviite: Virkattu norsu-uniriepu | Nojatuolin uumenista
Paluuviite: Vaunupeite piparkakkureunuksella | Nojatuolin uumenista