
Silmiini osui Kodinkuvalehden kuva ja pakkohan se artikkelikin oli lukaista, kuvassa näkynyt neule kun oli omaan silmään hauskan näköinen. Neule oli tehty avoimena neuleena, mutta kotvan kuuklailin ja kappas, onhan samalla neuleella tehnyt monet myös sukkia. Ei kun testaamaan!
Kuplaneule on jaollinen neljällä ja ensin olin aikeissa kutoa sukan varren 56 silmukalla, mutta muutaman kuplakerroksen tehtyäni totesin että kyseinen neule on paljon periksiantavampaa kuin tavallinen neule. Purin pois ja teinkin nämä 52 silmukalla ja edelleen näiden varsi on varmasti hyvän kokoinen reilupohkeisemmallekin.
Kuplaneuleen idea on seuraava; kudotaan ihan perusneuletta vähintään 3 kerrosta, itse kudoin viisi, jonka jälkeen on vuorossa silmukoiden ”tiputtelukerros”. Tiputtelukerroksella kudotaan 3 silmukkaa jonka jälkeen pujotetaan puikon kärki neljännen silmukan ensimmäisen kerroksen silmukkaan ja kudotaan silmukka siitä. Tämän jälkeen vasemmalla oleva silmukka, se ekasta kerroksesta kudottu, pudotetaan pois.
Silmukka purkaa sinne ekalle kerrokselle asti, jolloin muodostuu ”kupla”. Jatketaan koko kerros samalla kaavalla jonka jälkeen jatketaan ihan tavallisesti kutomista valitun kerrosmäärän ajan. Itse päätin tehdä sukan varren kahdella värillä joten värinvaihto tapahtui juuri tällä tiputtelukerroksella. Jälleen viisi kerrosta tiputtelukerrokseen käytetyllä värillä, langanvaihto ja tiputtelukerros.
Ainoa missä sai olla tarkkana oli tiputtelukerroksen silmukoiden kohta. Kun ekalla tiputtelukerralla tiputin ensimmäisenä neljännen silmukan, niin toisella tiputtelukerroksella aloitinkin tiputtelut toisesta silmukasta jolloin kuplien keskiosat osuivat aina lomittain.
Näihin voisi hyvin käyttää myös ohuempiakin lankoja, itse tein 7-veljestä langasta joka tuntui ehkä hieman liian paksulta varsiosaan. Toisaalta, onpa ainakin superlämpimät varret. Nämä olivat todella nopeat ja helpot tehdä, suosittelen kokeilemaan!