Sydännauhat

Koko 39, ja sen huomaa

Näiden sukkien ideana on yksinkertaisuus ja lämpöisyys. Aloitin kärjestä, mutta yhtä hyvin sukat voi toteuttaa toisinkin päin kunhan muistaa aloittaa neulekaavion yläreunasta kuvioiden teon. Varpaista aloittaessa neulekaaviota luetaan alhaalta ylöspäin.

Sukat tehty 7-veljestä langoilla ja koon 3,5mm koivupuikoilla.

Aloitin varpaista kuviovärillä ja tein kärkeä niin pitkälle, että silmukoita oli 56. Otin mukaan pohjavärin ja heti ekalla kuviokerroksella lisäsin vielä yhdelle puikolle yhden silmukan eli yhteensä silmukoita oli 57. Kerroksen vaihtumiskohta on kantapään (eli jalkapohjan raidoituksen) keskikohdalla, joten jaoin silmukat 15, 13, 14, 15. Jalkapohjaan tuli raidoitus joten vilukissat kiittää jälleen tuplavahvuudesta.

Jalkaterän kuviointia

Jalkaterää jatketaan varpaista aloittaessa niin pitkälle, että toivotusta jalkapohjan kokopituudesta puuttuu n. 9cm. Sen jälkeen aloitetaan kantalapun teko, tein kantalappua 27 silmukalla vahvennettuna 26 kerroksen matkan ja sen jälkeen kavennukset jaolla 6-14-7.

Nostin kummastakin sivusta 14 silmukkaa ja siinä se temppu sitten olikin, sillä kuvioiden kohdistaminen sukan kantapään yläpuolella oli jokseenkin kinkkinen tehtävä. Tokikaan tämä ei tullut mieleen sukkia aloittaessa, hupsis.

Erehdyksien (ja purkamisten) kautta voittoon.

Riittävän monen yrityksen jälkeen sain kuin sainkin kuviot osumaan, joten jatkoin kuviointia samalla kun tein kiilakavennuksia reunoihin. Kiilakavennukset tein joka toisella kerroksella ja kavensin kunnes silmukoita oli jäljellä 64.

Silmukat jaoin 16 per puikko ja jatkoin kuvioneuletta ihan tavalliseen tapaan sydänkaavion mukaan.

Kun varren kuviollinen osuus oli omaan silmääni sopiva siirryin pelkkään kuvioväriin ja tein joustimeksi muutaman palmikkokerroksen valepalmikkoa. Lopuksi joustava päättely ja sukille höyrytys ja sukkablokeille kuivumaan.

Onpa ne söpöt!

Kuten sanottua, varpaista aloittaessa kuvioinnin kohdistaminen oli hankalaa ainakin ekalla kerralla joten nyt puikoilla on vastaavat, jotka on vuorostaan aloitettu varresta. Niistä bloggaus sitten aikanaan.

Vilukissan sukat valmiina

Valmiiseen kärkeen on kiva jatkaa..

Jälleen projekti joka aloitetaan niin, että lopullista valmistumisaikataulua ei ole tiedossa. Tämäkin ohje tulee päivittymään sitä mukaa kun saan valmista aikaa, valitettavasti edessä saattaa olla muutama päivä virran ja netin ulottumattomissa joten en välttämättä saa päivitettyä etenemistä.

Alku nyt kuitenkin on valmiiksi blogissa, varaan mukaan varoiksi kynää ja paperia niin saan ainakin kirjattua itselleni muistiin mitä missäkin vaiheessa teen.

Nämä ovat todelliset vilukissan sukat, eli juuri itselle sopivat. Jalkapohja kudotaan kahdella langalla raidallisena jolloin siitä tulee paitsi kestävämpi myös lämpöisempi. Kerroksen vaihtumiskohta on jalkapohjassa, 1. ja 4. puikon välissä.

Kärkiosan silmukoita on 48 ja ne on kudottu 3,5 mm puikoilla. Ennen kuvioneuletta kudoin 2 kerrosta oikeaa, kolmannella kerroksella lisäsin vielä kaksi silmukkaa (50s) ja jaoin silmukat 11-13-14-12.

Jalkapohjan raitoja kutoessa 1. puikolla aloitetaan kahdella mustalla silmukalla ja jatketaan puikko loppuun 2 mustaa-1 lila-2 mustaa jne. Puikko päättyy 2 mustan silmukan sarjaan. Jalkapöydän päällä oleva kuvio alkaa aina lilalla ja 3. puikon viimeinen silmukka on lila.

Vieläkin muokkaantui tämä… Puikon vaihtumiskohta nuolessa.

Kärjen mittaa kaivataan vielä lisää, joten neulekaaviosta poiketen teen muutaman kerroksen lisää mustaa ennen ylärajausta.

Päädyin tekemään mustalla vielä muutaman rivin enemmän ennen rajauskohtaa, eli ”sydämen” keskikohdan nauha kasvoikin 6 kerroksen korkuiseksi. Sen jälkeen tein kantapään mustalla 25 silmukalla ja kavennukset 6-12-7 jaolla.

Kiilakavennuksia tein joka kerroksella aina siihen asti kun silmukoita oli 56, sen jälkeen tein aina kavennuskerroksen jälkeen välikerroksen. Kuviointia jatkoin vielä kiilakavennuksia tehdessäni, kiilakavennuksia tein aina siihen asti kun silmukoita oli jäljellä 50.

Säären kuviointia, aluksi jaollinen kymmenellä

Säären kuviointi alkoi viidelläkymmenellä silmukalla, lisäsin ”käpyjen” jälkeen jokaiseen välikohtaan 2 silmukkaa, toisen alkuosaan, toisen loppuosaan (60s) jolloin koukerokuviointi onkin jaollinen 12 silmukalla. Koukerokuvioinnin yläpuolella olevat rastit siirtyi kaaviota korkeammalle, tarkalleen 7 kerrosta korkeammalle.

Eiköhän nämä lämmitä!

Sukan varren päättää jälleen kerran valepalmikko ja joustava päättely. Lopuksi vielä höyrytys ja kuivaus sukkablokin päällä. Hyvät tuli!

Sukan aloittaminen kärjestä

Kärki valmiina!

Vieläkin teen muokkauksia sukan kärkiosaan, tämä on nyt uusin versio jonka tein. Ohjehan on periaatteessa sukan sädekavennettu kärkiosa, kudottuna vain väärään suuntaan joten tällä kaavalla sukan kärjestä tulee hyvin samankaltainen kuin sukassa, joka on aloitettu varresta ja päätelty sädekavennuksella.

Kärkiosan silmukkamäärää on helppo muuttaa lisäämällä kerroslukua ja samalla tietysti langankiertojen väliin ja jälkeen tulevaa silmukkamäärää kasvattamalla. Ensimmäinen kerros, jolla lisäykset tehdään takaa ja edestä kutoen, on hankalin, mutta sen jälkeen kärkeä onkin jo helppo kutoa eteenpäin.

Kärjessä käytin 3,5mm puikkoja ja vaihdoin ne 4mm puikkoihin kärjen valmistuttua. Tätä (tai vaihtoehtoisesti isompaa silmukkamäärää) suosittelen etenkin jos jalkaterään tulee kirjoneuletta.

  1. Luo 8 silmukkaa ja jaa ne kahdelle puikolle.
  2. Lähde jakamaan silmukoita neljälle puikolle eli ota kolmas puikko käyttöön ja kudo 1 silmukka, kudo seuraava silmukka ensin takaa ja sitten edestä. Neljäs puikko käyttöön ja sama homma, kudo 1 silmukka ja seuraava ensin takaa ja sitten edestä. Ekan puikon neljä silmukkaa on nyt jaettuna kahdelle puikolle niin että kummallakin on 3 silmukkaa. Kudo vielä toisen puikon silmukat samoin eli kudo 1, kudo seuraava ensin takaa ja sitten edestä. Ota nyt viides puikkokin käyttöön ja tee sama vielä tähteenä oleville silmukoille. Nyt sinulla pitäisi olla neljällä puikolla 3 silmukkaa.
  3. Kudo koko kerros oikeaa.
  4. Kudo 1, nosta lanka ja kudo se takaa, kudo 2. -> 4 per puikko.
  5. Kudo koko kerros oikeaa.
  6. Kudo 1, nosta lanka ja kudo se takaa, kudo 2, nosta jälleen lanka, kudo takaa, kudo 1. -> 6 silmukkaa per puikko.
  7. Kudo 2 kerrosta.
  8. Kudo 1, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 3, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 2. -> 8 silmukkaa per puikko.
  9. Kudo kolme kerrosta oikeaa.
  10. Kudo 1, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 4 silmukkaa, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 3. -> 10 per puikko.
  11. Kudo 4 kerrosta oikeaa.
  12. Kudo 1, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 5, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 4. -> 12 per puikko.

Mikäli 48 silmukkaa riittää, niin nyt sukkaa jatketaan kantapäähän asti ihan tavalliseen tapaan. Itse kudon kantapään samoin kuin aina, kiilakavennusten kohta ja sitä kautta kantapään ulkonäkö vain muuttuu hieman valmiissa sukassa. Sukan istuvuus on mielestäni silti aivan yhtä hyvä kuin varresta aloitetussa sukassa.

Kärjestä aloitetun sukan kantapää

Kärjestä aloitetut sukat vol2

Ykkönen valmiina!

Huom! Tämä ohje tulee täydentymään sitä mukaa kun saan sukkaa tehtyä. Aloitin sukan tänään, sunnuntaina, päivällä ja oletan ensimmäisen sukan valmistuvan viimeistään aamulla. Myös kuvat valmiista sukista tulee jälkikäteen, mutta lisäilen tänne kuvia sitä myöten kun saan valmiiksi.

Kärjestä aloitettujen sukkien kärkiosien muokkausta tuli tehtyä ja paremmin itselle istuvan saa tällä kaavalla.

  1. Luo 8 silmukkaa ja jaa ne kahdelle puikolle.
  2. Lähde jakamaan silmukoita neljälle puikolle eli ota kolmas puikko käyttöön ja kudo 1 silmukka, kudo seuraava silmukka ensin takaa ja sitten edestä. Neljäs puikko käyttöön ja sama homma, kudo 1 silmukka ja seuraava ensin takaa ja sitten edestä. Ekan puikon neljä silmukkaa on nyt jaettuna kahdelle puikolle niin että kummallakin on 3 silmukkaa. Kudo vielä toisen puikon silmukat samoin eli kudo 1, kudo seuraava ensin takaa ja sitten edestä. Ota nyt viides puikkokin käyttöön ja tee sama vielä tähteenä oleville silmukoille. Nyt sinulla pitäisi olla neljällä puikolla 3 silmukkaa.
  3. Kudo jälleen 1 silmukka, sitten 1 takaa ja sen jälkeen edestä, kudo viimeinen silmukka. Toista kaikilla neljällä puikolla, silmukoita nyt 4 per puikko.
  4. Kudo koko kerros.
  5. Kudo 1, nosta lanka ja kudo se takaa, kudo 2, nosta jälleen lanka, kudo takaa, kudo 1. -> 6 silmukkaa per puikko.
  6. Kudo 2 kerrosta oikeaa.
  7. Kudo 1, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 3, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 2. -> 8 silmukkaa per puikko.
  8. Kudo kolme kerrosta oikeaa.
  9. Kudo 1, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 4 silmukkaa, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 3. -> 10 per puikko.
  10. Kudo 4 kerrosta oikeaa.
  11. Kudo 1, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 5, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 4. -> 12 per puikko.
8 silmukkaa puikolla tässä kohtaa, kannattaa lisätä kerroksen vaihtumiskohdan merkki viimeistään kun kaikki lisäykset tehtynä…

Tällä samalla kaavallahan voisi sitten toki lisätä vielä niitä silmukkamääriä halutessaan aina siihen mitä itse tahtoo, mutta itselleni riitti jälleen 48 silmukkaa.

Siinä se kärki on. 48 silmukkaa, päälle kudoin vielä 5 kerrosta pelkkää oikeaa.

Kärjen jälkeen aloin tehdä kuviointeja sukkaan. Kärjestä kutoessa myös sydämen keskellä oleva silmukka muodostaa pienen sydämen. Jalkapöydän kuviointi, samoin kuin nilkan alueen, on 48 silmukalle.

Kuviokerrosten välien rivimäärää muuttelemalla saa itselleen mieluisan kokoiset sukat, itsellä kuviokerroksien välissä on pääsääntöisesti 3 kerrosta ja sukkien koko tulee olemaan 36. Leveyttä taas on helppo lisätä sydänkerroksilla jättämällä sydänten väliin enemmän silmukoita kuin kaaviossa olevan yhden.

Jalkaterän kuviointia
Jalkaterän alkuosa tehtynä
Jalkapöydän loppukuvio ja nilkan alkukuvio

Nilkan kuvioinnin ekan sydänrivin jälkeen ryhdyin tekemään kantapäätä. Kantalapun tein 23 silmukalla vahvennettuna, korkeutta sille tuli 28 kerrosta. Kantalapun kavennukset jaoin 6-10-7 jonka jälkeen jatkoin kuviointia samalla kun tein kiilakavennukset ja se nyt ei ihan mennyt ihan nappiin.

Kenties kantapään takaosaan voisi tehdä vain pilkkuja?

Kantapään jälkeen kudottavaksi jäi 50 silmukkaa ja sen mukaisesti piirsin kuviot varren alaosaan.

Nilkkaa mennään

Nilkan kuvion jälkeen kudoin vielä viisi kerrosta oikeaa, lisäsin viimeisellä oikealla kerroksella tasaisin välein 5 silmukkaa lisää langannostoja hyödyntäen ja aloitin joustimen.

Joustimeksi valikoitui jälleen valepalmikko jotain tein neljän mallikerran verran.

Valepalmikon ohje:

1krs 3 oikein,kaksi nurin

2 krs 3 oikein, kaksi nurin

3 krs 3 oikein, kaksi nurin

4 krs 3 oikein, kaksi nurin

5 krs 3 oikein, kaksi nurin

6 krs nosta ensimmäinen silmukka kutomatta, kaksi oikein ja nosta kutomatta jäänyt silmukka kudottujen yli, kaksi nurin. Toista tätä koko kerros.

7 krs 1 silmukka oikein, tee langankierto, 1 oikein, 2 nurin, toista koko kerros

8 krs kuten ensimmäinen kerros tai vaihtoehtoisesti niin, ettei valepalmikkoon jää reikiä eli 1 oikein, langankierron kohta takaa kiertäen oikein, 1 oikein ja 2 nurin. Toista koko kerros.

Lopuksi vielä sukkablokille ja höyrytys ja se on siinä. Josko sitten vielä pari sukalle.

Kärjestä aloitetut sukat

Lempparivärit

Välillä on oikeus ja kohtuus tehdä itsellekin sukat, laatikoita kaivellessani kun totesin että kappas. Sitähän on tullut tusattua vain lahjoiksi moisia. Nämä siis itselle.

Olen kerran aikaisemmin tehnyt sukat kärjestä aloittaen, mutta niiden kärki ei istunut ihan kuten halusin. Niinpä selailin useampikin sivuja läpi aloittaakseni sukat kärjestä, mutta itselle sitä ihan mieluisinta ohjetta ei löytynyt joten lähdin itse kehittelemään.

Tämä oma kehitelmäni ei ole edelleenkään se ihan ykkönen, tällä hetkellä puikoilla keikkuukin toiset kärjestä aloitetut joiden kärkiosat miellyttää itseäni erittäin paljon. Postailen niistä, kunhan valmistuvat.

Lankana näissäkin 7-veljestä langat, toteutus tehty tällä kertaa 3,5mm koivupuikoilla.

  1. Luo 8 silmukkaa ja jaa ne kahdelle puikolle.
  2. Lähde jakamaan silmukoita neljälle puikolle eli ota kolmas puikko käyttöön ja kudo 1 silmukka, kudo seuraava silmukka ensin takaa ja sitten edestä. Neljäs puikko käyttöön ja sama homma, kudo 1 silmukka ja seuraava ensin takaa ja sitten edestä. Ekan puikon neljä silmukkaa on nyt jaettuna kahdelle puikolle niin että kummallakin on 3 silmukkaa. Kudo vielä toisen puikon silmukat samoin eli kudo 1, kudo seuraava ensin takaa ja sitten edestä. Ota nyt viides puikkokin käyttöön ja tee sama vielä tähteenä oleville silmukoille. Nyt sinulla pitäisi olla neljällä puikolla 3 silmukkaa.
  3. Kudo jälleen 1 silmukka, sitten 1 takaa ja sen jälkeen edestä, kudo viimeinen silmukka. Toista kaikilla neljällä puikolla, silmukoita nyt 4 per puikko.
  4. Kudo 1 silmukka, seuraava ensin takaa, sitten edestä, kudo 2 silmukkaa -> 5 silmukkaa per puikko kerroksen jälkeen.
  5. Kudo koko kerros oikeaa.
  6. Kudo 1 silmukka, nosta silmukoiden välinen lanka puikolle ja kudo se takaa, kudo 3 silmukkaa, nosta jälleen lanka puikolle ja kudo se takaa, kudo 1 silmukka. -> 7 silmukkaa per puikko.
  7. Kudo koko kerros oikeaa.
  8. Kudo 1 silmukka, nosta silmukoiden välinen lanka ja kudo se takaa, kudo 4, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 2 silmukkaa -> 9 per puikko.
  9. Kudo koko kerros oikeaa.
  10. Kudo 1, nosta lanka ja kudo takaa, kudo 5 silmukkaa, nosta lanka ja kudo se takaa, kudo 3 silmukkaa. -> 11 per puikko.
  11. Kudo 2 kerrosta oikeaa.
  12. Kudo 1 silmukka, nosta lanka ja kudo se takaa, kudot loput silmukat. -> 12 per kerros.

Nyt puikoilla on yhteensä 48 silmukkaa ja pääset kutomaan tavallisesti. Omissa sukissani kudoin 5 kerrosta lilaa ja vaihdoin sen jälkeen valkoiseen lankaan. Koko sukan nämä kaksi väriä vuorottelevat eli käytännössä jokainen raita tehdään samalla taktiikalla eli:

  1. Kudo koko kerros valkoisella.
  2. Koko kerros valkoisella.
  3. Kudo silmukat koko kerroksen vuorotellen valkoisella ja lilalla.
  4. Valkoisella koko kerros.
  5. Valkoisella koko kerros.
  6. Värinvaihto lilaan jne.
7 raitaa valmiina, kasiraita siirtää kantalapun tekoon.

Kantapäätä lähdin tekemään kun jalkaterä osui sopivasti juuri kantapään etureunaan. Käytännössä kantapää kudotaan aivan samoin kuin normaalistikin, se vain ”kääntyy” toiseen suuntaan. Kudoin kantalappua 23 silmukalla ja kantapohjan kavennusissa jaoin silmukat 5-12-6.

Kantalaput ennen kavennuksia.

Kun kantapään kavennukset on saatu pois päiväjärjestyksestä otetaan taas kaksi väriä käyttöön ja jatketaan kiilakavennukset niin että puikoilla on jälleen 48 silmukkaa.

Kantalapun kavennukset valmiina

Silmukoiden lisäyksiä tein kolmesti eli kantapään jälkeen kolmannella, neljännellä ja viidennellä valkoisella alueella kutoen 1. puikon ensimmäisen silmukan oikein, nostin langan puikolle, kudoin sen takaa ja kudoin normaalisti loput silmukat puikolta. Kudoin 2. ja 3. puikot normaalisti, neljännen puikon lopussa nostin langan kun silmukoita oli jäljellä 1 ja kudoin sen takakautta ja sitten kudoin viimeisen.

Tämän jälkeen puikoilla oli 54 silmukkaa ja kudoin vielä yhden lilan ja yhden valkoisen raidan ennen kuin aloitin valepalmikkojoustimen. Valepalmikkoa aloittaessani nostin summamutikassa yhdessä kohtaa langan jälleen puikolle ja kudoin sen takaa, niin että sain lisättyä yhden silmukan joten valepalmikko muodostui 55 silmukalla.

Kudoin valepalmikkoa 4 palmikkokerroksen verran ja lopuksi päättelin joustavasti. Helppo tapa joustavaan päättelyyn on kutoa ihan aluksi 2 ensimmäistä silmukkaa normaalisti oikein ja siirtää ne sitten takaisin vasemmalle puikolle. Tämän jälkeen silmukat kudotaan takakautta yhteen. Kudotaan jälleen 1 silmukka, nostetaan se ja aiemmin yhdistämisessä muodostunut silmukka vasemmalle puikolle ja kudotaan ne takakautta yhteen.

Ihanat!

Näistä sukista tuli täydellisen kokoiset itselleni, eli koko on 36 ja varsi ylettyy hieman yli puolen säären. Seuraavat sukat meneekin sitten jollekin muulle, etenkin kun nyt tuntuisi siltä että niiden kärkiosa menee juuri eikä melkein nappiin.