Sydännauhapipo

Tupsuhan siihen sitten tulla tupsahti

Lankana pipossa 7-veljestä, pohjaväriä kului n. 25g ja kuvioväriä n. 45g.

Aluksi loin 105 silmukkaa 40 cm pyöröpuikoille. Puikkojen koko oli 4mm. Kudoin valepalmikkoa kuviovärillä 4 sarjaa, jonka jälkeen kudoin kerroksen oikeaa samalla lisäten silmukoita niin, että lopullinen määrä oli 112. Kerroksen lopussa otin pohjavärin mukaan.

Sydännauhakuviointi

Tein vain kaksi sydänkuviointisarjaa ja sen jälkeen kudoin pelkkää pystypalkkia. Vaihdoin sukkapuikkoihin kun valepalmikkojoustimen ja sileän osan yhteispituus oli n. 13 cm, kudottuja kerroksia valepalmikon jälkeen oli kertynyt tuossa vaiheessa 21 kerrosta.

Hitsi mutta siitähän tulee kiva!

Ensimmäisellä kavennuskerroksella kavensin joka toisella mustalla alueella yhden silmukan kutomalla 2 silmukkaa takareunasta yhteen 112s -> 105s. Sen jälkeen kudoin 2 kerrosta oikeaa jonka jälkeen kavensin jälleen aiemmin kaventamattomilla mustilla aina yhden 105s -> 98s. Kudoin jälleen kaksi kerrosta oikeaa.

Lilat raidat jatkaa matkaansa.

Tämän jälkeen kavensin jokaisella mustalla alueella yhden silmukan eli 98s -> 84s ja kudoin kolme kerrosta oikeaa. Kavennukset jokaisella mustalla eli 84s -> 70s ja taas pelkkää oikeaa 3 kerrosta. Kavennukset mustilla alueilla, 70s -> 56s ja kaksi välikerrosta. Kavennukset, 56s -> 42s, yksi välikerros ja taas kavennukset 42s -> 28s.

Tämän jälkeen ei tehdä enää välikerroksia, vaan kavennetaan vielä kahdesti eli 28s -> 14s ja 14s -> 7s jonka jälkeen vedetään lanka kaikkien silmukoiden läpi.

Harkinnassa on, jos tekisin vielä tupsun pipoon, voi olla että teen ja voi olla että en.