
Jälleen projekti joka aloitetaan niin, että lopullista valmistumisaikataulua ei ole tiedossa. Tämäkin ohje tulee päivittymään sitä mukaa kun saan valmista aikaa, valitettavasti edessä saattaa olla muutama päivä virran ja netin ulottumattomissa joten en välttämättä saa päivitettyä etenemistä.
Alku nyt kuitenkin on valmiiksi blogissa, varaan mukaan varoiksi kynää ja paperia niin saan ainakin kirjattua itselleni muistiin mitä missäkin vaiheessa teen.
Nämä ovat todelliset vilukissan sukat, eli juuri itselle sopivat. Jalkapohja kudotaan kahdella langalla raidallisena jolloin siitä tulee paitsi kestävämpi myös lämpöisempi. Kerroksen vaihtumiskohta on jalkapohjassa, 1. ja 4. puikon välissä.
Kärkiosan silmukoita on 48 ja ne on kudottu 3,5 mm puikoilla. Ennen kuvioneuletta kudoin 2 kerrosta oikeaa, kolmannella kerroksella lisäsin vielä kaksi silmukkaa (50s) ja jaoin silmukat 11-13-14-12.
Jalkapohjan raitoja kutoessa 1. puikolla aloitetaan kahdella mustalla silmukalla ja jatketaan puikko loppuun 2 mustaa-1 lila-2 mustaa jne. Puikko päättyy 2 mustan silmukan sarjaan. Jalkapöydän päällä oleva kuvio alkaa aina lilalla ja 3. puikon viimeinen silmukka on lila.

Kärki edestä Kärki takaa

Päädyin tekemään mustalla vielä muutaman rivin enemmän ennen rajauskohtaa, eli ”sydämen” keskikohdan nauha kasvoikin 6 kerroksen korkuiseksi. Sen jälkeen tein kantapään mustalla 25 silmukalla ja kavennukset 6-12-7 jaolla.
Kiilakavennuksia tein joka kerroksella aina siihen asti kun silmukoita oli 56, sen jälkeen tein aina kavennuskerroksen jälkeen välikerroksen. Kuviointia jatkoin vielä kiilakavennuksia tehdessäni, kiilakavennuksia tein aina siihen asti kun silmukoita oli jäljellä 50.

Säären kuviointi alkoi viidelläkymmenellä silmukalla, lisäsin ”käpyjen” jälkeen jokaiseen välikohtaan 2 silmukkaa, toisen alkuosaan, toisen loppuosaan (60s) jolloin koukerokuviointi onkin jaollinen 12 silmukalla. Koukerokuvioinnin yläpuolella olevat rastit siirtyi kaaviota korkeammalle, tarkalleen 7 kerrosta korkeammalle.

Sukan varren päättää jälleen kerran valepalmikko ja joustava päättely. Lopuksi vielä höyrytys ja kuivaus sukkablokin päällä. Hyvät tuli!