Viime ajat on mennyt pitkälti näissä puuhissa. Savinaiselle menevissä sukissa on Tapparan uudistunut logo, muihin taidan tehdä vanhan kaavan mukaiset. Uudistuneen logon piirtämisessä meni aikansa ja jotenkin se vanha sittenkin miellyttää enemmän omaa silmää.
tapparalogo
Tappara
Jälleen kerran, Tapparasukkien aika. Lankana seiskaveikka ja 3,5 mm koivupuikot.
Aloitukseen loin 56 silmukkaa ja kudoin 2o,2n-joustinta 15 kerrosta. Kudoin yhden kerroksen pelkkää oikeaa oranssilla ja vaihdoin valkoiseen. Valkoisella kudoin 5 kerrosta, jonka jälkeen vuorossa oli sininen lanka. Sinisellä kudoin 35 kerrosta, jonka jälkeen tein Tapparalogon silmukoimalla varteen. Logon valkoisen yläpuolelle jätin 5 kerrosta sinistä.
Logon korkeus valkoisen reunuksen kanssa on 26 kerrosta, leveyttä on 20 silmukkaa. Itse sijoitin logot varren ulkoreunalle. Omaan makuun on ”vastasilmukkaan” silmukoiminen, mielestäni jäljestä tulee näin siistimpää pystyjuoksuissa.
Logon silmukoinnin jälkeen kudoin vielä vartta muutaman kerroksen sinisellä ja vaihdoin valkoiseen, jolla tein 10 kerrosta 2o,2n-joustinta. Joustimen jälkeen vaihdoin langan oranssiksi ja tein sillä kantalapun vahvennettuna. Kantalapussa on 27 silmukkaa ja korkeutta sille tuli 28 kerrosta.
Kantapohjan kavennusten jälkeen poimin kummastakin sivusta 15+1 silmukkaa ja vaihdoin langan siniseksi. Tein kiilakavennuksia, kunnes silmukkamäärä oli jälleen 56. Kudoin jalkaterää 48 kerrosta jonka jälkeen tein logon myös jalkapöydän päälle.
Logon valmistuttua kudoin vielä pari kerrosta sinisellä jonka jälkeen tein valkoisella 5 kerrosta. Valkoisen jälkeen otin oranssin langan ja aloitin sädekavennukset kärkeen. Lopuksi vielä sukat mallautumaan sukkaplokkien päälle ja siinä se. Näistä tuli varsin mukavat ja passelit sukat.
Tapparasukat
Mummun pieni mimmi otti ja ilmoitti kovaan ääneen, että Tapparasukat ne olla pitää. Ja tämän hän luonnollisestikin teki ihan muussa seurassa kuin mummun läsnäollessa, joten siitähän on nyt sitten kuultu.
Päätinkin sitten laittaa neitoselle, 5vee, tänä jouluna pukinkonttiin sukkaparin niiden aiemmin tekemieni siilitumppujen seuraksi. Seiskaveikkaa löytyi juuri oikeissa väreissä useampi nyssäkkä, joten ei kun silmukoita luomaan.
Aloitukseen loin 40 silmukkaa sillä neitosen jalan koko on 29. Tein 12 kerrosta 1 nurin, 1 takareunasta oikein-joustinta jonka jälkeen kudoin oranssilla vielä yhden oikean kerroksen ja vaihdoin valkoiseen.
Valkoisella tein 3 kerrosta oikeaa ja vaihdoin vuorostaan siniseen. Kudoin sinisellä 34 kerrosta ja tein sen jälkeen Tappara-logon silmukoimalla varsien sivuille.
Logon jälkeen otin jälleen valkoisen langan, jolla kudoin kaksi kerrosta ennen kuin aloin tehdä oranssilla langalla kantalappua 19 silmukalla. Kantalapun korkeudeksi tuli 20 kerrosta. Tein kantapohjan kavennukset jättäen keskelle 8 silmukkaa.
Kantapohjan kavennusten jälkeen kudoin vielä kerroksen valkoisella ja siirryin sen jälkeen takaisin siniseen lankaan. Kiilakavennuksia tein joka kerroksella, kunnes jäljellä oli 40 silmukkaa.
Kun kärkiosan pituus oli n. 3,5 senttiä vähemmän kuin lopullinen pituus otin jälleen valkoisen langan ja kudoin sillä kolme kerrosta oikeaa. Lopuksi vaihdoin vielä oranssiin lankaan, kudoin kaksi kerrosta oikeaa ja aloitin sen jälkeen sädekavennukset kärkeen.
Lopullinen koko näillä sukilla on 30 eli senteissä 20 senttiä.