Kartanot

Nämä sukat tein ystävälle tämän toiveiden mukaan. Väriksi hän toivoi vaaleanpunaista, mutta tällä hetkellä Seiskaveikan vaaleanpunainen on omaan silmään epämiellyttävän värinen, joten langaksi valikoitui Kehrän Lauri-neulelanka joka on vahvuudeltaan ja ominaisuuksiltaan kokolailla samaa kuin seiskaveikka.

Ystävä on reippaasti pidempi ja ronskimman kokoinen kuin minä, joten mitatkin oli hieman toista kuin itselle tehdessä. Jalan pituus nilkasta polveen on hänellä 35 cm, jalkapohja taas 26,5 cm kantapäästä isovarpaan kärkeen ja pohkeen paksuin kohta 44,5 cm. Oma 24 cm pitkä kinttu ja 35cm pohje on siis kaukana vertailukelpoisesta.

Mieluisan mallinkin hän oli löytänyt jo valmiiksi ja kuvaa katseltuani ehdin hetken miettiä minkä verran siihen pitää lisätä silmukoita, sillä kuvan perusteella kyseessä oli sippoisen pohkeen sukat.

Onneksi avasin ohjeen ja totesin, että kappas. Sukissa on käytetty Kartano-puuvillalankaa ja 2-2,5 kokoisia puikkoja joten huppista hei, nehän saattaa mennä juuri yksiin seiskaveikan paksuisen langan kanssa. Ja niinhän ne menikin, joustimen kudoin 3mm puikoilla ja muilta osin sukat valmistui 3,5mm puikoilla.

Ohje on aivan suoraan Novitan sivuilta suunnittelija Minna Metsäsen Naisen pitkät pitsineulesukat Novita Kartano ja muokkauksia ohjeelle en lankaa lukuunottamatta juurikaan tehnyt muuta kuin varren kavennuksiin.

Koska näistä haluttiin todella pitkät ja lanka on täysin eri, niin päädyin tekemään varteen lisäkavennuksia. Kun olin tehnyt kaikissa raidoissa kavennuksen kertaalleen teinkin vielä kaikissa raidoissa keskikuvion sivuja lukuunottamatta yhdet.

Alkuperäisessä ohjeessa ne viimeiset kavennukset tehdään vain puikoilla I ja IV, minä tein niin että kavensin joka neljännellä raidalla tasaisesti jolloin pystyraitoihin jäi vain yksi nurja silmukka keskikuvioinnin sivuja lukuunottamatta. Näin silmukoita väheni yhteensä 12, jolloin jäljelle jäi 58 silmukkaa ennen kantalapun tekoa.

Kantalapulle tuli korkeutta 28 kerrosta ja molemmista sivuista poimin 15 + 1 silmukan. Kiilakavennukset tein joka kerroksella niin kauan että jäljellä oli 56 silmukkaa.

Kärkiosassa kudoin päällipuolen kuviointia niin pitkälle kuin pystyin, viimeisen kuviokerran päätin niin, että tein aina kolme nurjaa kumpaankin sivuun jolloin keskikuvio ”nousee” ylös pohjastaan. Loppuun tein leveän nauhakavennuksen ohjeen mukaan.

Näiden sukkien lopulliset koot ovat ystävälle juuri passelit. Pituutta varrelle tuli joustimineen päivineen nilkasta ylöspäin 44 cm, joten toivottavasti nämä nousevat polven yläpuolelle jolloin joustinpitsi varren yläosassa asettuu polvitaipeen kohdalle.

Keijukaisia, keijukaisia!

Ikävästi tuo loman loppuminen on häirinnyt kutomisia ja tämän viikon joutilaat ajat onkin mennyt Keijukaisia lopetellessa. Nyt on kaksi paria täysin valmiina, oikealla olevat ei ole vielä päässeet viimeistelyyn ja erohan on aika iso verrattuna jo höyrytettyihin ja blokin päällä kuivuneisiin.

Lankamäärät vähän jännitti, tuota vaaleansinistä kun ei enää näkynyt missään kun näitä aloitin joten sitä oli tasan tarkkaan yksi kerä (100g) ja lankamääräksi ohje ilmoitti 106g parille. Sitkeänä sissinä päätin silti koettaa onneani ja johan sitä olikin! Sukkaparin yhteispainoksi tuli 92g, eli hilkulta piti!

Tummempaa Nallea kaupoissa vielä näkyikin, mutta sitä ei silti osunut matkaan kuin yksi kerä ja kappas, koska satuin vieläpä aloittamaan sillä päädyinkin tekemään varren lyhyempänä kuin ohje olisi ollut. Tummempiin meni lankaa tarkalleen 86g joten hallelujaa ja amen, ei tarvinnut edes lähteä lisälankaostoksille.

Vielä olisi luonnonvaaleiden toinen pari tähteellä, varsi ja kantapää on jo valmiina ja nyt touhuan kärjen parissa. Ensi viikolla alkaa jälleen oma pää sauhuta mallien parissa, siihen asti pyhitän aikani näille.