Unikkonilkkurit

Tällä kertaa päätinkin tehdä vielä muutamat nilkkurit lapsosten lahjapaketteihin jouluksi ja kappas, päätin samalla kokeilla miten Unikko taipuisi nilkkasukkaan. Aloituksessa näissä on 56 silmukkaa, kudoin ensin 10 kerrosta 2o, 2n-joustinta jonka jälkeen tein tavalliseen tapaan kantalapun.

Kantalapun valmistuttua aloitin kärkiosan kuvioinnin samalla kun tein kiilakavennuksia. Kiilakavennuksia tein niin kauan, että jäljellä oli jälleen 56 silmukkaa. Tällä kertaa en käyttänyt tikapuutekniikkaa apuna vaan tein unikkokuvion peruskirjoneuleen sitoen pidempien kohtien langat joka neljännen silmukan kohdalla.

Kaaviossa on jalkapohjan raidoitus kumpaankin suuntaan taipuneena, toiseen sukkaan tein oikealle kääntyvänä ja toiseen vasempaan kääntyvänä. Päälliosan kuviointi vie 30 silmukkaa, joten kuviointia tehdään jäljelle jääneillä 26 silmukalla aina valittuun suuntaan taivutettuna.

Kaaviossa näkyy myös silmukkajako puikoilla, mutta sitähän voi oman mielensä mukaan muokkailla. Kärkiosan tein pelkällä yhdellä välillä sädekavennuksia hyödyntäen. Lankana näissä on 7-veljestä ja kooksi tuli tällä kerrosmäärällä 39-40 omalla käsialallani. Aikas kivat tuli.

Jätä kommentti