Kermitit

Olihan siinä silmukoitavaa, mutta hauskat tuli! Näiden varsinainen sukkaosa on tehty Hoitsukat-sukkien silmukkamäärillä ja kavennuksilla, malli kuvaan löytyi Pinterestistä. Seiskaveikasta.

HoitSukat

Olen monesti ihaillut Miia Immosen hoitSukoita ja pakkohan se oli niitäkin kokeilla. Yllättäen tähän kokeiluun jäi jumiin ja nyt sukkia on tehtynä kaksi paria, kolmannet on jo aluillaan puikoilla. Hoitajaksi valitsin kaverin, jolla on injektioruisku kädessä ja hieman mallailin lisämittaa sydänkäyrälle omiini.

Hoitajan neulekaavion löytää mm. Pinterestistä, samoin sydänkäyrän kaavion joten niitä en tänne jaa. Sen verran nyt kuitenkin tietoa sukista, että ne on kudottu seiskaveikasta, aloituksessa oli 65 silmukkaa ja valepalmikon valmistuttua kavensin yhden silmukan pois.

Kun valkoista aluetta oli kudottuna 40 kerrosta aloitin takana kavennukset kymmenen kerroksen välein kaventaen aina kaksi silmukkaa pois kerralla. Viimeiset kavennukset tuli sitten jo sukan värialueelle niin että lopulta sukissa oli 56 silmukkaa.

Kova työhän näiden silmukoinnissa on, mutta on nämä silti todella mukavat tehdä.

Sakemannit

Tarkkasilmäisemmät huomaakin, että vasemmassa sukassa on pientä eroa koiran kasvoissa

Aloitukseen loin 60 silmukkaa ja tein niillä valepalmikkojoustinta pätkän. Lisäsin joustimen jälkeen 4 silmukkaa ja otin mukaan mustan langan tehden sillä tikapuusilmukat joka neljännen silmukan jälkeen. Varsien kuvioinnit tuli sukkiin peilikuvina, joten lähdin kutomaan neulekaavioiden mukaisia kuvioita varsiin.

Kuviointien valmistuttua kavensin pois 4 silmukkaa samalla kun päättelin tikapuulangan pois. Tein muutaman kerroksen valepalmikkoa nilkkaan ja kavensin sen jälkeen jälleen 4 silmukkaa pois.

Loppuosa sukasta syntyikin sitten ihan sillä peruskaavalla. Näistä tuli itseasiassa varsin kauniit omaan silmään, mutta toteanpa silti että koko takaosassa kulkevat tikapuut ei jotenkin tunnu itsestä nyt kivoilta. Niinpä puikoille on lähdössä sakemanni kakkoset, joihin tulee hieman muokkailua.

Adidasta pukkaa vaan

Kolmikko

Joku kumma inspiraatio iski nyt noiden addujen tekemiseen, kolme paria tuli tehtyä putkeen. Lankoina kaikissa 7-veljestä, 3,5 mm koivupuikoilla. Ehkä nyt voisi vaihtaa lajia, mutta kun yksi lapsista toivoi mustia joten… Kaipa ne menee vielä samoilla tulilla, luulen mä. Välillä on kiva tehdä jotain supersimppeliä, niin se on!

Simppelit silmukoinnit

Jonkinlaisia kukkia teki mieli silmukoida sukan varteen ja aikani pelmasin netin uumenia löytääkseni miellyttävän kuvion Täydellisen loistava malli löytyi Pinterestin uumenista, joten sillä mentiin ja piirrettiin ja hyvähän siitä sitten tulikin.

Lankana sukissa on jälleen seiskaveikka. Aloitukseen loin 65 silmukkaa ja kudoin muutaman kerran valepalmikkoa alle. Valepalmikon valmistuttua kavensin pois yhden silmukan ja aloitin varren kutomisen. Ensimmäiset kavennukset tein kerroksella 20, jonka jälkeen kavensin vielä kolmesti kerroksilla 30, 40 ja 50 eli silmukoita oli lopulta 56.

Varren valmistuttua tein silmukoinnit, ensin aioin jättää pinkit rajaukset pois mutta jotenkin ne sopi niin hyvin, että päätin ne kuitenkin tehdä. Lisäsin ne sitten samalla neulemallikaavioonkin. Jos et niitä halua, niin käytä pelkästään keltaisia alueita kuvioista.

Kummallekin sukalle oma kukkansa, päätin silmukoida kukat sukkien sivuihin

Kukkien valmistuttua tein vahvennetun kantapään ja sen jälkeen kiilakavennukset joka kerroksella kunnes silmukoita oli jäljellä 56. Kudoin kantapään jälkeen suoraa 54 kerrosta ja kärkeen tein sädekavennukset. Suihkuttelu ja plokkien päälle muotoutumaan ja siinä se. Näistä tuli vallan kesäiset.

Smurffisukat

Jo pidemmän aikaa on ajatus smurffisukista kutkuttanut takaraivossa ja nyt päätin ottaa ne asiakseni. Smurffeihin löysin hyviä kuvia Pinterestistä, mutta kappas kummaa nehän oli kaikki hieman turhan isoja sukkien varsiin käytettäväksi. Ei siis muuta kuin piirtämään niiden pohjalta uusia kuvia ja sukkia tekemään.

Näihin tein alkuun muutaman kerran valepalmikkoa sinisellä seiskaveikalla, silmukoita aloituksessa oli 70. Valepalmikko-osan valmistuttua kavensin suoraan pois neljä silmukkaa viimeisellä sinisellä kerroksella, sen jälkeen tein kavennuksia aina 1. ja 4. puikolla kaksi per kavennuskerros. Ensimmäisen kavennuksen tein valkoisella alueella kerroksella 20, tämän jälkeen tein kavennukset joka 10. kerroksella kunnes silmukoita oli jäljellä 56.

Kudoin vielä muutaman kerroksen valkoisella ja tein sen jälkeen smurffit silmukoimalla.

Olin ensin aikeissa tehdä toiseen sukkaan Smurffipapan ja toiseen Smurffiinan, mutta jotenkin mieli muuttui matkan varrella. Tällä kertaa Smurffiina on pukeutunut kesähepeniin, valkoisissahan tuo yleensä juoksentelee mutta hei, vaihtelu virkistää Smurffiinaakin!

Kuvion valmistuttua kudoin vielä kymmenen kerrosta pelkällä valkoisella kunnes vaihdoin siniseen ja tein muutaman mallikerran valepalmikkoa. Ekalla valepalmikon kerroksella kavensin pois yhden silmukan. Myös kantalapun tein sinisellä, jonka jälkeen vaihdoin jälleen valkoiseen ja tein kiilakavennuksia joka kerroksella kunnes jäljellä oli 56 silmukkaa.

Päädyin kutomaan valkoisella kärkiosaa 50 kerrosta, jonka jälkeen vaihdoin jälleen siniseen ja tein parin kerroksen jälkeen sädekavennuksen kärkeen. Näistä tuli kokoa 39-40 eli jalkaterän kokonaispituus on 25 senttiä. Nämä on kyllä tosi kivat!

Kesäöverit

Aina välillä on ihan PAKKO vetää överiksi ja sotkea vähän sitä sun tätä sukkiin ja silloinhan niistä tulee juuri tällaiset, kesäöverit! Velipoika epäili jo lämpöhalvausta näitä katsoessaan ja voihan se näillä helteillä sitäkin olla.

Aloitin 65 silmukalla ja tein neljä sarjaa valepalmikkoa. Valepalmikon lopuksi tein vielä nauhakujat. Kavensin pois yhden silmukan ja kudoin vartta 64 silmukalla aina ensimmäiseen kavennukseen asti. Näissä sukissa kavennukset tuli joka kahdeksannella kerroksella sukan 1. ja 4. puikolla. Tein kavennukset neljästi.

Kavennusten jälkeen jatkoin vielä pätkän sileää, jonka jälkeen tein kumpaankin varteen kolme perhosta silmukoimalla. Alla on mallikuva perhosille, nehän on vastakkain päin eri pareissa. Tein perhosille myös tuntosarvet mustalla langalla.

Varren valmistuttua tein kantapään vahvistettuna ja kärkiosan simppelisti yksivärisenä. Koska näiden sukkien ideana oli olla täysin överit päädyin vielä virkkauspuuhiin. Virkkasin kummankin sukan varteen muutaman kukan tällä ohjeella, lisäksi tein vielä kukkia nauhakujaan tulleen punotun nauhan päihin kiinnitettäväksi.

Jos nämä ei ole överit, niin en tiedä mitkä. Toivottavasti saaja, kesähullu prinsessa, pitää näistä.

Kiukkupöllöt vol 2

Niinhän siinä kävi, että kun joku malli vie mukanaan niin se vain vie. Jos kohta ensimmäiset kiukkupöllöt oli omaan silmään juuri eikä melkein, niin pakko niistä oli tehdä vielä vähän isommille jaloillekin passelit. Niinpä piirsin kaavion, jossa kuvioinnit tehdään 69 silmukalla ja kavennetaan jo varren kuvioinnin alaosassa muutama silmukka pois.

Kaavion merkit:
/ = kaksi silmukkaa oikein yhteen
\ = ylivetokavennus
X = ei silmukkaa

Toisissa tällä kaavalla kudotuissa on aloituksessa 70 silmukkaa ja muutama kerros lyhyttä valepalmikkoa joustimena. Toisiin tein aloituksen 72 silmukalla ja kudoin 1 n, 1 takakautta oikein-joustinta pätkän ja kavensin ensimmäisellä kerroksella sattumanvaraisissa kohdissa pois 3 silmukkaa.

Mallikaavion valmistuttua silmukkamäärä oli pudonnut jo 63 silmukkaan, joten kudoin pari kerrosta pelkällä pohjavärillä kaventaen samalla toisella kerroksella n. 7 silmukan välein yhteensä 7 silmukkaa. Kantalapun tein 27 silmukalla ja korkeutta sille tuli 28 kerrosta. Kantapään kavennusten jälkeen poimin kummastakin reunasta 14+1 silmukkaa ja tein kiilakavennukset joka kerroksella kunnes puikoilla oli jälleen 56 silmukkaa.

Loppupätkä olikin sitten silkkaa riemua, kärkeen tein sädekavennuksen jonka aloitin n. 5,5 cm ennen lopullista sukan pituutta. HUOM! Koska kuviointi on edessä, niin varren valmistuttua asetin sukan kosteana tyhjän lasipullon päälle kuivumaan ja muokkaantumaan. Kärkiosan suihkuttelin kosteaksi sen valmistuttua ja annoin kuivua taitetun pyyhkeen sisässä muotoonsa.