Pikkusydämet

Aina toisinaan sitä hutiloi. Ja nämä sukat on oikea malliesimerkki hutiloinnista, sillä kappas. Piti tehdä omalla pitkien palmikkosukkien ohjeella sukat ja miten kävikään? Etuosan mallikerrasta unohtui kutoa rivit 8 ja 9. Hupsis!

Tottahan huomasin tämän unohduksen vasta ensimmäisen 40 senttiä pitkän varren valmistuttua, joten päätin antaa olla ja kirjata ohjeen ylös tällä kaavalla. Mallikaavioiden merkkien selitykset löydät alapuolelta.

Alkuun loin 80 silmukkaa ja kudoin joustimeksi hunajakennoa. Hunajakenno on pirullisen hidas tehdä, mutta kaunishan se on. Kannattaa kurkata Pitkät palmikot-ohjetta jos kuviomerkinnät tuottaa päänvaivaa.

Hunajakennojoustin

Joustimen valmistuttua kudoin kaksi kerrosta pelkkää nurjaa ja toisella kerroksella kavensin yhden silmukan pois. Tämän jälkeen aloitin mallikerran kutomisen, takakuvioon menee 11 silmukkaa ja etukuvioon 24. Sivualueiden oikeilla silmukoilla tehdään kavennukset sen mukaan mikä halutaan varren pituudeksi. Itse aloitin kavennukset kuviomallikerran kerrokselta 47.

Etupuolen mallikerta, toista kerrokset 1-6
Takaosan mallikerta kavennusmerkkeineen

Päätinpä siinä lennossa tehdä toiseen sukkaan sydänosan kääntymään vastakkaiseen suuntaan, tokihan ne voi tehdä samansuuntaisesti molemmat. Alla niin, että sydänkuvion keskikohta kääntyykin sukankäyttäjän suunnasta oikealle.

Etupuolen mallikerta toiseen suuntaan kääntäen, toista 1-6

Jatkoin kavennuksia niin kauan, että puikoilla oli jäljellä yhteensä 56 silmukkaa eli viimeinen kavennuskerros oli 114. Tämän jälkeen ryhdyin tekemään vahvennettua kantapäätä 27 silmukalla. Kudoin vahvennettua neuletta 26 kerrosta jonka jälkeen tein kantapohjan kavennukset.

Kantalapun valmistuttua poimin sivuista 14 silmukkaa per puoli ja jatkoin päälliosan 26 silmukalla mallineuletta siitä mihin se aiemmin päättyi samalla kun tein kiilakavennukset joka kerroksella.

Kun puikoilla oli jälleen 56 silmukkaa jatkoin jalkaterää niin pitkälle, että halutusta mitasta oli vielä viitisen senttiä tekemättä. Puikkojen silmukkajako oli tässä kohtaa 14-14-14-14, päälliosassa jatkoin mallikaaviolla.

Kun jalkaterän pituus oli hieman reilut 20 senttiä (59 kerrosta kantapään jälkeen) aloitin kärkikavennukset. Tein kärkikavennukset kumpaankin sukkaan kääntäen viimeiset palmikon nostot eri päin, jolloin kärki mukaili kokonaisuudessaan vartta.

Pohjan puolella kudoin ekalla pohjapuikolla (puikko 4) ensin yhden oikein, kaksi seuraavaa ylivetokavennuksena yhteen ja puikolla 1 kudoin puikon lopussa kaksi silmukkaa yhteen ja kudoin vielä yhden oikein. Kavennuskerrosten väliin kudoin yhden kerroksen oikeaa kunnes jokaisella puikolla oli jäljellä 8 silmukkaa.

Kavennukset jatkui joka kerroksella samalla kaavalla ja kun silmukoita oli enää 2 per puikko katkaisin langan ja vedin kaikkien silmukoiden läpi. Huolellinen lankojen päättely ja blokin päälle muotoutumaan.

Sukkien koko on 39-40 ja varrella on pituutta 37 senttiä. Lankana näissä on 7-veljestä luonnonvalkoinen ja sukkapariin sitä kului yhteensä n. 250 grammaa.Homman viimeisteli musta joustopitsi sukkien suissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s